Neurokivulias sade

Yksin ainoat,

yhdessä ainoamme,

Parina ainut,

Vain me ainoastaan.

Ajatuksineni olen kuitenkin yksin neurokipuineni.

Huoneen täytti auer. Auringon säde kuulsi läpi pölyttyneen ikkunalasin ja ilmassa leijalevan auerin läpi suoraan okulaarini ottaen pahasti. Häikäisi.

Sitten sää muuttui radikaalisti: Alkoi sataa. Ukkonen jyrähti. Utuinen ilmapiiri neurokipuisessa aivokopassani sai aikaan ajatuksen syntymisen. Kirkkaan ajatuksen haikeudesta. Katovaisuuden ajatus on haikea. Kaikki elämä päättyy joskus, mutta toivon mukaan se on vasta joskus paljon myöhemmin. En saa ajatustani pois mielestäni. Se ahdistaa minua, loppuisipa sade pian. Haluaisin taas elää hetken onnellisena ilman ajatusta kaiken katovaisuudesta tai elämän päättymisestä.

Täytyypä niellä kapseli. Onneksi se on vain kemiaa. En ymmärrä paljoa kemiasta, mutta se saa turraksi tupakanpolton ohella aivopoimuni sähköimpulssit toimimaan edes sellaista rataa, että sää olisi otollinen edes ajatuksen tasolla.